Manipuloinnilla voi olla monia muotoja. Aku Visala esittelee ajankohtaiseksi muodostuneita käsitteitä paskapuheesta ja päänsotkemisesta. Miten ne eroavat esimerkiksi valehtelusta ja millaisia seurauksia niistä on yksilö- ja yhteisötasolla?

Kirjoitin vuonna 2017 Areiopagilla totuudenjälkeisestä ajasta. Käsite totuudenjälkeinen aika alkoi levitä näihin aikoihin, koska sen koettiin tavoittavan jotain siitä, miten tieto ja sen lähteet julkisessa elämässä ymmärretään. Esittelen seuraavaksi kaksi muuta tietoa ja julkista elämää koskevaa käsitettä, jotka ovat erityisen hyödyllisiä vuonna 2023: paskapuheen ja päänsotkemisen.

Paskapuheen syvää olemusta on meille avannut filosofi Harry Frankfurt kuuluisassa teoksessaan On Bullshit (1986), ja moni on jalostanut hänen analyysiaan. Filosofi Colin McGinn puolestaan tarkastelee päänsotkemista kirjassaan Mindfucking vuodelta 2008.

Valehtelu ja paskapuhe

Usein kuulee ihmisten syyttävän poliitikkoja ja julkisessa elämässä vaikuttavia ihmisiä valehtelusta. Tästä joukosta löytyy toisinaan ihmisiä, jotka ovat epärehellisiä ja jäävät kiinni valehtelusta. Julkisessa elämässä vaikuttavat ihmiset eivät välttämättä ole poikkeus. Tutkimusten mukaan valehtelu on kaikkien ihmisten keskuudessa yllättävän yleistä.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on yksi maapallomme tunnetuimpia henkilöitä. Trumpin vastustajat näkevät hänet valheen isänä, jolle muunneltujen faktojen esittäminen on toinen luonto. Osaavat sitä korkeasti koulutetut yliopistotutkijatkin – ironista kyllä, myös rehellisyystutkijat. Kesällä 2023 raportoitiin tutkimusvilppiepäilyistä, jotka koskevat yhdysvaltalaista psykologi Dan Arielya. Ariely on tunnettu erityisesti rehellisyyttä ja valehtelua koskevista tutkimuksistaan.

Filosofi Harry Frankfurtin mukaan on tärkeää erottaa valehtelu paskapuheesta. Henkilö valehtelee, kun hän tietoisesti kertoo epätotuuksia, joita hän haluaa kuulijoidensa uskovan. Valehtelija siis pyrkii vakuuttamaan yleisönsä jostakin väitteestä, jonka hän itse tietää vääräksi. Valehtelija on kuin autokauppias, joka sanoo hidasta autoa nopeaksi, vaikka hyvin tietää totuuden. Tai tutkija, joka sanoo datasta löytämäänsä negatiivista korrelaatiota positiiviseksi.

Paskanpuhuja toimii eri tavalla. Paskanpuhuja ei ole kiinnostunut totuudesta eikä epätotuudesta. Hän on kiinnostunut puheensa synnyttämästä tunnereaktiosta. Paskanpuhuja on autokauppias, joka ei välitä siitä, kuvaako hän myymänsä autot oikein. Häntä kiinnostaa vain ja ainoastaan autojen myyminen. Näin hän siis puhuu totuutta ja epätotuutta aivan yhtä luontevasti ja kertoo ostajalle sen, mitä hän haluaa kuulla.

Paskanpuhuja saattaa yhtenä päivänä ylistää jotakin lakiesitystä ja seuraavana päivänä pilkata sen kirjoittajia. Kun hänen puolueensa ajaa sitä, on se mahtava. Kun hänen puolueensa vastustaa sitä, on se köyhiä riistävä. Eräänä päivänä paskanpuhuja on uhri, jota kaikki vainoavat, kun taas toisena päivänä hän on sankari, joka voittaa pahan voimat.

Filosofi Philip Kitcher on tehnyt hyödyllisen lisäyksen Frankfurtin teoriaan. Hän kiinnittää huomiota siihen, että paskapuhe on hyvin usein narsistista: se pyörii puhujan itsensä ja hänen julkisuuskuvansa ympärille.

Trump on tuskin ainoa poliitikko, joka on kiinnostunut totuutta enemmän siitä, miten yleisö näkee hänet. Tällainen poliitikko voi joko puhua totta tai esittää epätosia väitteitä. Häntä ei kiinnosta totuus sinänsä. Jos hän kertookin totuuden, hän ei kerro sitä totuuden tähden, vaan siksi että sopii siihen kertomukseen, jonka hän itsestään haluaa esittää. Jokainen ulostulo on tyyliteltyä paskapuhetta: ”kunnioittakaa minua, säälikää minua, teitä uhkaavat pahan voimat, jotka vain minä voin pysäyttää, nouskaa barrikadeille, äänestäkää minua.”

Paskapuheen vaarat

Frankfurt kirjoittaa paskapuheesta, koska hän pitää sitä valehtelua vaarallisempana. Valehtelija tunnistaa totuuden, arvostaa sitä ja vääristelee tahallaan. Paskanpuhuja puolestaan vetää maton totuudellisuuden, eli totuutta arvostavan ja sitä kohti pyrkivän asenteen, alta.

Totuudellisuus koostuu arvoista ja asenteista. Niin julkisessa kuin yksityisessäkin elämässämme totuudella tulisi olla keskeinen sija. Meidän olisi pyrittävä selvittämään, miten asiat todellisuudessa ovat. Tämä ei ole tärkeää pelkästään siksi, että osaisimme toimia oikein vaikeiden ongelmien edessä. Se on tärkeää myös siksi, että oppisimme hyveitä: totuudellisuus muovaa meitä itseämme. Ihminen oppii rehelliseksi, pitkämieliseksi ja nöyräksi, kun hän pyrkii tasapuolisesti selvittämään jonkin asian laidan. Hän huomaa omat puutteensa ja tunnistaa totuuden etsimisen vaikeuden.

Kun totuus ei paskanpuhujaa kiinnosta, ei häntä kiinnosta sen seurauksena myöskään todistusaineisto. Juuri tämä on paskapuheen kaikkein halvaannuttavin seuraus. Kun se tulee tavaksi, ihminen ei ole enää kiinnostunut arvioimaan väitteitä todistusaineiston valossa. Tämä näkyy myös julkisessa elämässä, kun väittelyt muuttuvat nopeasti todistusaineista ja niiden tulkintaa koskevista väittelyistä kahden ideologisesti sitoutuneen position keskinäiseksi inttämiseksi.

Miksi vaivautua selvittämään millaisia vaikutuksia SOTElla oikein on ja miten se toimii? Tämä olisi kovaa työtä eikä ole mitään takeita siitä, että lopullinen totuus saataisiin edes selville. Sen sijaan on paljon helpompi tukea omaa egoa ja puoluetta pilkkaamalla tai syyttämällä niitä, jotka ovat vastakkaisella puolella. Irtopisteiden keruu, mahdollisuus päästä patsastelemaan moraalisesti ja sanoutumaan irti siitä ja tästä ovat totuutta tärkeämpiä.

Tällöin puhutaan omalle väelle ja saadaan heissä aikaan sopiva reaktio. ”Katsokaa noita vastustajia ja heidän epärehellisyyttään ja moraalista vararikkoaan. Mepä olemmekin parempaa väkeä!” Paskapuhe siis ruokkii jo ennestään pahenevaa sirpaloitumista ja polarisaatiota.

Paskapuheesta on tullut niin tavallista, ettemme enää edes tunnista sitä. Ajattele kaikkia niitä mainoksia, joilla sinua pommitetaan televisiossa ja netissä. Valtaosa niistä on paskapuhetta: niiden tarkoitus on myydä sinulle jotain, ei kertoa totuuksia. Myös julkinen elämä on paskapuhetta täynnä. Julkkis pettää puolisoaan: hän halusi kokeilla uusia mahdollisuuksia, kun vanha liitto muuttui ahdistavaksi.

Tämä paskanpuhumisen läpitunkevuus tuottaa yhteiskunnallisen ongelman. On paljon vaikeampaa olla totuudellinen paskapuheen keskellä. Paskanpuhumisella pärjää hyvin, totuudellisuudella ei välttämättä. Paskapuhe kallistaa menestyksen vaa’an puhujansa eduksi. Kun kilpaillaan paskapuhetta vastaan, on hyvin suuri kiusaus lähteä siihen mukaan. Tämä vääristää niin politiikkaa kuin julkista elämääkin.

Paskapuheesta päänsotkemiseen

Paskapuheen vastaanottajaksi joutuminen voi olla ärsyttävää ja rasittavaa. Kun taas päätäni yritetään sotkea, voi tämä olla paljon raskaampaa. Se voi herättää katkeruutta ja kokemuksen siitä, että minun autonomiaani rikotaan – päähäni tunkeudutaan ilman lupaani. Paskanpuhuminen on selvästikin eräänlaista manipulaatiota: siinä yritetään vaikuttaa kuulijaan totuudesta välittämättä. Pään sotkeminen on myös manipulaatiota – mutta ilkeämielisempää sellaista.

Paskanpuhuja yrittää vaikuttaa kohteeseensa syöttämällä tälle sopivaa informaatiota. Päänsekoittaja puolestaan yrittää aivopesua, jossa kohteena olevan henkilön koko päätöksentekokoneistoa ravistellaan. Päänsekoittaja pyrkii kiepauttamaan kuulijan koko maailmankuvan ympäri asentoon, joka suosii päänsekoittajan tarkoitusperiä.

McGinn kuitenkin ajattelee, että päänsekoittaminen ei kuitenkaan ole vain negatiivinen asia. Sillä voidaan viitata myös positiivisiin, ihmisen koko maailmankuvaa järkyttäviin kokemuksiin. Vaikkapa mystinen kokemus tai uskonnollinen (tai uskonnoton) kääntymys voi sekoittaa ihmisen pään tavalla, joka nostaa henkilön onnellisuuden uudelle tasolle. Jokin upea elokuva tai kirja voi sotkea katsojan tai lukijan pään hyvällä tavalla.

Samaan tapaan jokin merkittävä tieteellinen löytö voi sekoittaa ihmisen pään. Ajatellaan vaikkapa siirtymää maakeskeisestä mallista aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. Tämä todellakin sekoitti ihmisten päät.

Tavallisesti sanaa käytetään kuitenkin negatiivisessa mielessä. Kun päänsotkeminen tehdään manipuloimistarkoituksessa, on se toisen ihmisen henkisen autonomian rikkomista, järkyttämistä ja tuhoamista – ihmisen syvimpien tuntojen manipuloimista. McGinn puhuu eräänlaisesta ihmismielen raiskaamisesta, jossa henkilölle tärkeitä ajatuksia, tunteita ja asenteita kontrolloidaan vastoin hänen tahtoaan. Tämä on ihmismieltä kohtaan suunnattua väkivaltaa.

Sofistien juonet

McGinn pitää antiikin sofisteja ensimmäisinä päänsotkijoina. Sofisteja ei kiinnostanut totuus, vaan he pyrkivät voittamaan minkä tahansa väittelyn kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen eniten maksavan laskuun. Sofisti on se, joka järkevän argumentaation sijaan vetoaa tunteisiin ja manipuloi kuulijaa muillakin keinoin.

Filosofi Platon kritisoi sofisteja juuri siitä, ettei heitä kiinnostanut totuus. Päänsekoittamisen vastakohtana onkin siten järkevä puhe ja pyrkimys vakuuttaa toinen käyttäen järkeviä argumentteja. Toiseen vaikuttaminen järkevällä argumentaatiolla ei siis voi olla päänsotkemista.

Jotta tällainen ero voitaisiin tehdä, on oltava olemassa joitakin järkevän argumentaation ja logiikan yleisiä sääntöjä. Ankara relativisti voisi kuitenkin väittää, ettei tällaisia oikeasti ole olemassa. Todellisuudessa kaikki puhe pyrkii sotkemaan toisten päät ja vakuuttamaan ihmiset keinolla millä hyvänsä. Lopulta siis kaikessa puheessa olisi kysymys vain ja ainoastaan vallasta toisten ylitse.

En tässä yhteydessä ala väittää relativistille vastaan muuta kuin toteamalla relativismin hinnan. Jos kaikki puhe on vain vallankäyttöä, seuraa tästä se, että myös kärsivän vähemmistön puheet ovat yhtä lailla pyrkimyksiä saada valtaa enemmistön ylitse. Tällöin vaikkapa puolustussotaa käyvän maan viestintää tulisi pitää yhtä lailla vallankäyttönä kuin tähän maahan keksityillä perusteilla hyökänneen maankin propagandaa. Totuutta ei tästäkään asiasta olisi todellisuudessa olemassa. Pidän tätä kuitenkin absurdina johtopäätöksenä, joten en ole vakuuttunut radikaalin relativismin totuudesta.

Päänsotkeminen edellyttää psykologista tietämystä

Jos haluan sotkea toisen ihmisen pään, on minulla oltava hyvä psykologinen silmä. Ikävä kyllä kognitiivinen psykologia opettaa meille, ettemme ole aivan niin järkeviä kuin luulemme. Meidän päättelymme on lipsahtaa helposti väärille jäljille. Erilaiset virhepäätelmät ja ajatusvääristymät ottavat vallan nopeasti. Päänsotkeminen ja manipulaatio edellyttävätkin harjoittajaltaan ihmismielen tuntemusta enemmän kuin arkiselta valehtelijalta. Pään sotkeminen on taitolaji.

Pitää ymmärtää miten ihmisiä saa höynäytettyä, kuinka heidän ajattelunsa ja tunteensa normaalisti toimivat. Entisaikaan tarvittiin psykologista silmää, kun taas tämän päivän manipulaattorin ei tarvitse kuin tarttua manipulaation ja ihmisten kognitiivisia vääristymiä käsittelevään kirjallisuuteen. Hyvä manipuloija ymmärtää, miten uhri saadaan epävarmuuden tai tyytymättömyyden tilaan. Hän tietää, mistä narusta vetää, jotta uhrin viha kuohahtaa. Manipulaattori iskee kiinni ihmisten irrationaalisiin, syviin pelkoihin ja huolenaiheisiin saadakseen aikaan sisäistä jännitettä.

Jotta uhrin pään sotkeminen onnistuu, tarvitsee manipulaattorilla olla suhteellisen paljon valtaa uhriin. Hieman samaan tapaan kuin narsistinen paskanpuhuja, myös pään sotkija pyrkii synnyttämään kuulijassa luottamusta manipulaattoria kohtaan uhrin sitä huomaamatta. Jos haluan sotkea sinun pääsi, on minun saatava sinut luottamaan minuun ja pitämään minua auktoriteettina.

Näin pään sotkeminen onkin nimenomaan vallan väärinkäyttöä. Siksi sitä tekevät usein ihmiset, joille muut ovat antaneet auktoriteettiaseman – ikään kuin pääsyn heidän omaan mieleensä.

Propaganda päänsotkemisena

McGinn huomauttaa, että niin yksilöt kuin yhteisötkin voivat syyllistyä pään sotkemiseen. Yhteisöjen kohdalla puhutaan indoktrinaatiosta ja propagandasta. Erilaiset kultit voivat syyllistyä jäsentensä aivopesuun. Monet valtiot harjoittavat systemaattista propagandaa kansalaisten päiden sotkemiseksi.

Propaganda ei siis ole vain valehtelua. Pään sekoittamiseen pyrkivä propaganda ei pelkästään syötä kohteelle väärää informaatiota, vaan pyrkii aktiivisesti käyttämään hyväkseen kohteen heikkouksia. Tehokas propaganda vetoaa ihmisten pelkoihin ja huolenaiheisiin käyttämällä hyväkseen ennalta tunnettua kuvastoa ja symboleja.

Eräs hyvin tehokas nykyaikaisen propagandan muoto on hämmentäminen. Ajatellaan vaikkapa Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän propagandan eroja. Toimittaja Peter Pomerantsevin mukaan perinteinen neuvostopropaganda pyrki esittämään yhtenäisen, kiillotetun kuvan todellisuudesta. Tavoitteena oli saada kansalaiset uskomaan, että todellisuudessa kaikki sujuu sosialismin suunnitelman mukaisesti.

Tämän sijaan Venäjän nykyinen propaganda toimii Pomerantsevin mukaan toisella tavalla. Se ei enää pyrikään tarjoamaan kiiltokuvamaista todellisuuskäsitystä, vaan tahallaan sotkee mediatilan paskapuheella ja tiedollisesti arvottomilla uskomuksilla.

Esimerkiksi kun tapahtuu jotain, joka voisi herättää kansalaisissa poliittisia pyrkimyksiä, lasketaan tapahtumasta liikkeelle useita keskenään ristiriitaisia selityksiä. Propagandistit tukkivat salaliittoteorioillaan ja muulla pupulla mediatilan. Kansalaiset eivät enää tiedä, mitä uskoa, ja he menettävät uskonsa siihen, että voisivat saada selville, mitä todellisuudessa tapahtui. Mediatilan täyttäminen paskapuheella ja valeuutisilla johtaa siihen, ettei yhteisiä käsityksiä synny, eikä poliittista toimintaa kyetä aloittamaan. Propagandan kohteet jäävät yksin avuttomuuden ja passiivisuuden tilaan.

Propaganda käyttää päänsotkemiseen myös muita keinoja. Ihmisten ennakkoluulot ja pelot on helppo aseistaa. Vieraita kansoja ja vihamielisiä valtioita on helppo käyttää selittämään oman yhteiskunnan puutteita. Viholliset ja pahantahtoiset ihmiset kuuluvat ulkoryhmään, eivät meikäläisiin. Perusteettomat uhkakuvat saavat ihmiset pelokkaiksi ja varovaisiksi, jolloin he mielellään hyväksyvät vallitsevan auktoriteetin.

Valehtelun valtio

Jotta kollektiivinen päiden sotkeminen onnistuu, on valtion toimittava samoin kuin kulttien, jotka eristävät kohteensa muista ihmisistä ja muusta tiedosta. Jotta voin käyttää emotionaalisia heikkouksiasi ja ennakkoluulojasi omien päämäärieni tukemiseksi, on minun esitettävä itseni luotettavana auktoriteettina ja lisäksi kontrolloitava tiedollista ympäristöäsi tavalla, joka poistaa siitä soraäänet.

Tässä paljastuu jälleen kerran manipulaation ylivaltaa edellyttävä luonne. Mitä tehokkaammin pystyn kontrolloimaan sitä tietoa, johon sinulla on pääsy, ja niitä ihmisiä, joita tapaat, sitä paremmin kykenen sotkemaan pääsi. Näin avoin yhteiskunta, jossa tieto virtaa vapaasti ja jossa ihmiset tapaavat toisiaan vapaasti, on propagandaan ja manipulaatioon perustuvan yhteiskunnan verivihollinen. McGinn toteaakin, että yhteiskunnat, jotka sotkevat kansalaistensa päitä eniten, ovat juuri niitä, joissa tiedonvälitys on kaikkein epäitsenäisintä.

Teoksessaan GULAG: vankileirien saaristo Alexandr Solzhenitsyn antaa kylmäävän kuvan neuvostoyhteiskunnasta, jonka kyynisesti sotkee kansalaistensa päitä saadakseen nämä ideologiansa taakse. Eräässä luvussa Solzhenitsyn laskee kuinka monta valhetta yksittäisen neuvostokansalaisen on arkipäivänsä aikana teeskenneltävä uskovansa, jotta voisi elää rauhassa. Luku lähestyy neljääkymmentä.

Valtiossa, jossa ei ole oikeutta eikä lakia, ihmisten päät sotketaan vakuuttamalla heille, että he kuitenkin elävät maailman oikeudenmukaisimmassa maassa. Solzhenitsyn kuvaa sitä psykologista väkivaltaa, jota valtio kansalaisia kohtaan harjoittaa, kun he eivät saa enää uskoa edes omia silmiään ja omia kokemuksiaan.

Lisäksi tässä valtiossa ihmisten katkeruutta niin hyväosaisia ja taidokkaita ihmisiä kuin myös muita kansallisuuksia kohtaan käytetään hyväksi tavalla, jolla oikeutetaan kokonaisten yhteiskuntaluokkien ja kansojen systemaattinen tuhoaminen.

Näemme nyt kuinka paljon pelkkää valehtelua vaarallisempaa pään sekoittaminen on: propagandisti voi saada kokonaiset ihmisryhmät niin sekaisin, että he tukevat ja hyväksyvät hirvittävää väkivaltaa ja tuhoa aiheuttavat toimet, vaikka he samalla uskovat olevansa hyviä ihmisiä.

Vastatoimia

Lopuksi mainitsen muutamia tapoja, joiden avulla paskapuheen voi tunnistaa ja suojella itseään päänsotkemista vastaan.

Kätevä tapa tunnistaa paskapuhe on katsoa esittääkö puhuja argumentteja. Jos puhuja esittää näkemyksen, jonka tueksi hän esittää julkisesti arvioitavia perusteita, hän tuskin on paskanpuhuja. Tätä on helppo harjoittaa itsekin: sen sijaan, että vetoat tunteisiin tai puhut itsestäsi, esitä perusteita ja puhu asiasta.

Kuulijana paskapuheen ja muut manipulaatioyritykset voi tunnistaa tarkkailemalla omaa reaktiotansa puheeseen. Jos minusta tuntuu siltä, että minun tekisi mieli haukkua tai pilkata vastustajiani heti puheen jälkeen, minulle on luultavasti puhuttu paskaa. Jos taas saan puheesta ajattelemisen aihetta ja tunnen taipumusta muuttaa mieleni jostakin asiasta, minulle on luultavasti pidetty totuudellinen puhe.

Kolmas tapa tunnistaa paskapuhe on kiinnittää huomiota siihen, mistä puhutaan. Paskapuhe on tavallisesti narsistista paskapuhetta: se kertoo puhujasta itsestään. Siitä syntyy vaikutelma, että puhuja haluaa itsensä nähtävän tietyllä tavalla. Puhuja kertoo tarinan itsestään, omasta firmastaan tai puolueestaan. Kilpailijat ovat tässä tarinassa ilkeitä pahiksia, jotka pyrkivät vain kampittamaan puhujaa. Hän on altavastaaja mutta pääsee lopulta voitolle. Lopuksi hän kutsuu minut liittymään mukaan hänen nousuunsa. Tämä on paskapuhetta.

Paskapuheen ja päänsotkemisen leviämisen estämiseksi on tärkeää, että tarkastelen omaa viestiäni ja viestintääni. Totuudellisuus on etiikan ja moraalin kysymys. Ensimmäinen askel on sitoutuminen järkevään argumentaatioon. On myös vältettävä vetoamista ihmisten heikkouksiin ja ennakkoluuloihin.

On myös olennaista, etten pyri antamaan itsestäni kuulijoille epärehellistä kuvaa, vaan pysyn totuuden raameissa. Tärkeä manipuloinnin edellytys on, että esitän itseni toisille harhaanjohtavalla tavalla. Jos taas asetan itseni totuuden valoon, on manipulaation riski pienempi.

Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on tärkeää, ettei vain yksi auktoriteetti saa tiedollista monopolia. Jos yksilönä tukeudun vain yhteen tietolähteeseen, siirtyvät tuon tietolähteen vääristymät äkkiä myös minulle. Yhteiskunnan tasolla on myös tärkeää, ettei kaikkea tiedonkulkua alisteta yhdelle auktoriteetille, kuten totalitaristisissa yhteiskunnissa on tapana. Tiedon vapaa kulku ja mahdollisuus haastaa tiedollisia auktoriteetteja on välttämätöntä propagandan tunnistamiseksi ja sen levittämisen estämiseksi.

Tiedolliset auktoriteetit ovat kuitenkin kaksiteräinen miekka. On nimittäin todennäköisempää, että asiantuntijan näkemys on vähemmän alttiimpi vääristymille kuin omani. Jos pyrin totuuteen, on asiantuntijaan luottaminen itse asiassa hyvä strategia. Usein ”oman tutkimuksen tekeminen” johtaa vaan syvemmälle harhapolulle. On hyvinkin rationaalista luottaa tunnettuihin tiedollisiin auktoriteetteihin, vaikkapa tieteeseen.

Paskapuhe ja pyrkimys sotkea toisten päät rapauttavat niin totuudellisuutta kuin ihmistenvälistä luottamustakin. Siksi ne ovat erityisen suuria ongelmia aikana, jolloin meidän pitäisi kyetä laajamittaiseen yhteistoimintaan kohdataksemme sotien ja ympäristökatastrofien uhat.

Tässä esseessä on käytetty kirjoittajan aiemmin julkaistua materiaalia Retoriikan kesäkoulun blogissa:

https://www.retoriikankesakoulu.fi/2022/2022/04/12/paskapuheesta-paan-sotkemiseen/

https://www.retoriikankesakoulu.fi/2022/2018/03/20/paskapuheen-abc/

Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi. 

Kirjallisuutta

Harry Frankfurt: On Bullshit. (1986).

Elina Järvinen: ”Valehtelijan päiväkirja”. Suomen kuvalehti. 2.3.2023.

Philip Kitcher: ”Dangerous Bullshit”. https://lareviewofbooks.org/article/dangerous-bullshit/ (12.2.2018)

Colin McGinn: Mindfucking (2008)

Peter Pomerantsev: This Is not Propaganda: Adventures in the War against Reality (2020).

Christian Miller: Honesty: Philosophy and Psychology of Neglected Virtue (2020).

Alexandr Solzhenitsyn: GULAG: vankileirien saaristo (2012).

Kuvat

Artikkelikuva: MK Hamilton @ Unsplash