Teilasiko viimeistään filosofi Bertrand Russell kosmologisen argumentin osoittamalla siinä alkeellisen virheen? Ei, sillä Russellin ja monen muun edustama perinne on nykyaikaan asti kumonnut pelkkää argumentin irvikuvaa, väittää Tuukka Malkki.

Kosmologinen argumentti on eräs filosofian historian tunnetuimmista ja suosituimmista argumenteista Jumalan olemassaolon puolesta. Lähes kaikki suuret nimet filosofian historiassa, kuten Platon, Aristoteles, Akvinolainen, Anselm, Duns Scotus, Avicenna, Al-Ghazali, Maimonides, Descartes, Leibniz, Spinoza, Berkeley ja Locke, ovat puolustaneet jotain muotoa argumentista (ks. Craig 1980). Viime aikojen filosofiassa argumentin puolustuksia ovat esimerkiksi Koons (1997), Swinburne (2004), O’Connor (2008), Pruss (2009) sekä Feser (2017).

Tässä artikkelissa keskityn kolmeen argumenttia kohtaan usein esitettävään vastalauseeseen ja osoitan ne hyödyttömiksi.

Kosmologinen argumentti jakautuu eri versioihin

Ennen näiden vastalauseiden analysoimista, on hyvä lyhyesti tiivistää, mikä kosmologinen argumentti on. Argumentti etenee yleensä kahdessa vaiheessa. Ensiksi, se ottaa lähtökohdakseen jonkin hyvin yleisen piirteen maailmasta, kuten sen olemassaolon ylipäänsä, alun, siinä tapahtuvan kausaation (syy-seuraussuhteet) tai muutoksen. Tästä lähtökohdasta, muutaman periaatteen avulla, argumentti pyrkii johtamaan tai dedusoimaan maailman ensimmäisen tai perimmäisen syyn tai selityksen olemassaolon.

Toinen vaihe on argumentoida, että tämä perimmäinen syy on filosofisen teismin Jumala – yksi, ikuinen, aineeton, kaikkivoipa, kaikkitietävä, täydellisen hyvä, jne. Kyseessä on siis argumentti jostain hyvin yleisestä kosmoksen piirteestä Jumalaan sen perimmäisenä tai ultimaattisena syynä.

Se miten nämä kaksi vaihetta tarkalleen ottaen etenevät, riippuu mistä kosmologisen argumentin versiosta puhutaan. Kuten Oderberg (2007, 341) huomauttaa, on ehkä harhaanjohtavaa puhua ”kosmologisesta argumentista”, sillä kyseessä ei ole yksi argumentti, vaan siitä on olemassa lukuisia eri versioita. Nykykeskustelussa on yleistä jaotella kosmologiset argumentit kolmeen eri versioon (jotka toki nekin jakaantuvat vielä eri muotoihin). Nämä versiot ovat leibnizlainen, tomistinen sekä kalam – kosmologinen argumentti. (Craig 1980, luku 9; Pruss 2009, 25.)

Leibnizlainen argumentti pyrkii selittämään sen, miksi ylipäänsä yhtään mitään on olemassa erityisesti sen huomion nojalla, että kosmos on ”kontingentti” (sen ei olisi ollut pakko olla olemassa). Argumentin mukaan ainoa asia, joka voi toimia kontingentin kosmoksen perimmäisenä selityksenä, on ei-kontingentti välttämätön olio. Argumenttia ovat viime aikojen filosofiassa puolustaneet esimerkiksi Pruss (2009) ja O’Connor (2008).

Tomistiset argumentit perustuvat Tuomas Akvinolaisen kolmeen ensimmäiseen ”tapaan” tai ”tiehen” hänen kuuluisista viidestä tavastaan todistaa Jumalan olemassaolo. Esimerkiksi ensimmäisen tavan mukaan kaikki mikä liikkuu, tarvitsee liikuttajan (tai teknisemmin: kaikki missä potentia redusoituu aktiksi, tarvitsee aktualisoijan). Argumentin johtopäätös on kaiken muutoksen ensimmäinen syy, joka on muuttumaton (puhdas aktuaalisuus). Tomististen versioiden puolustuksia ovat esimerkiksi Feser (2017) ja Kerr (2015).

Kalam –argumentti on näistä versiosta ainoa, joka sisältää lähtökohtaoletuksen (premissin) universumin ajallisesta alusta. Argumentin mukaan olemassaolon alulla on aina kausaalinen syy, ja koska universumin olemassaololla oli todennäköisesti alku, sillä on myös kausaalinen syy. Hyvä argumentin puolustus on esimerkiksi Craig ja Sinclair (2009). Nämä eri versiot perustelevat siirtymää ensimmäisestä syystä Jumalaan hieman eri tavoin.

Kolme myyttiä kosmologisesta argumentista

En pyri tässä artikkelissa puolustamaan mitään kosmologisen argumentin versiota, vaan ainoastaan osoittamaan, että eräät yleiset vastalauseet argumentteja kohtaan ovat todella kehnoja. Filosofian popularisoija Nigel Warburton on hyvä esimerkki näiden kehnojen vastalauseiden levittäjänä. Johdatusteoksessaan filosofiaan, Philosophy: The Basics, Warburton kritisoi kosmologista argumenttia kolmella tavalla (Warburton 2013, 16‒17): Ensiksi, koska argumentti olettaa, että jokaisella asialla on syy, niin se on ristiriidassa itsensä kanssa väittäessään silti, että ensimmäisellä syyllä tai Jumalalla ei ole syytä.

Toiseksi, kosmologinen argumentti olettaa perusteettomasti, että universumilla oli alku tai että syiden ja seurausten ääretön ajassa taaksepäin jatkuva ketju ei ole mahdollinen. Kolmanneksi, vaikka kosmologinen argumentti olisikin onnistunut argumentti ensimmäisen syyn puolesta, se ei tarjoa mitään perusteita sille, että tämä ensimmäinen syy olisi Jumala.

Warburton ei ole näiden ”vastalauseiden” ainoa levittäjä; kyseiset argumentit ovat kirjallisuudessa yleisiä. Tosiasiassa nämä vastalauseet ovat kuitenkin niin huonoja, että niiden tehoavuutta kosmologisiin argumentteihin voidaan kutsua myytiksi. Seuraavaksi osoitan tämän.

Hume-Russell –myytti

Eräs sitkeimmistä ja kummallisimmista myyteistä koskien kosmologisia argumentteja on väittämä, jonka mukaan kaikki argumentin versiot sisältävät jossain muodossa seuraavankaltaisen periaatteen: kaikella, mitä on olemassa, on kausaalinen syy olemassaololleen. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin kosmologisen argumentin kumoaminen ei olisi hankala tehtävä. Sillä jos kaikella on syy olemassaololleen, niin silloin myös kosmologisen argumentin johtopäätöksellä, ensimmäisellä syyllä tai Jumalalla, on syy olemassaololleen, jonka vuoksi koko argumentti osoittautuu hyödyttömäksi ja itsensä kumoavaksi.

Jos argumentin puolustaja taas inttää, että ensimmäisellä syyllä ei ole syytä, niin silloin hän on tehnyt mielivaltaisen poikkeuksen argumenttinsa pääpremissiin – hylännyt sen saavuttuaan haluttuun johtopäätökseen. Ja jos tämä on sallittua, niin voimme ennemmin tehdä saman aineellisen maailman kohdalla.

Norris Clarke (1970) jäljittää tämän myytin Bertrand Russelliin, John Stuart Milliin ja lopulta David Humeen. Clarke kutsuu myyttiä ”antiteistisen argumentaation Hume-Russell –traditioksi”. Russell ilmaisi asian näin ”kumotessaan” kosmologisen argumentin kirjoituksessaan Miksi en ole kristitty:

Kenties yksinkertaisinta ja helpointa ymmärtää on argumentti ensimmäisen syyn puolesta. (Väitetään, että kaikella minkä näemme tässä maailmassa on syy, ja kun mennään taaksepäin ja taaksepäin syiden ketjussa saavutaan ensimmäiseen syyhyn, ja tälle ensimmäiselle syylle annetaan nimi Jumala) . . . Jos kaikella on oltava syy, niin silloin Jumalalla on oltava syy. Jos jotain voi olla ilman syytä, se voi yhtä hyvin olla maailma kuin Jumala, jonka vuoksi argumentissa ei voi olla mitään pätevyyttä . . . Argumentti ei oikeasti ole tämän parempi. (Russell 2004 [1927], 4)

Russellin jälkeen useat filosofit ovat seuranneet hänen auktoriteettiaan kritiikittömästi. Clarke mainitsee esimerkkinä John Hospersin teoksen An Introduction to Philosophical Analysis, missä Hospers vakuuttaa lukijoitaan, että kosmologisen argumentin mukaan “kaikella on syy” (Hospers 1967, 429), jonka jälkeen Hospersilla ei ole ongelmia osoittaa Russellin tavoin argumentin huonoutta. Clarken artikkelin ilmestymisen jälkeen Hume-Russell –traditio on saanut useita muita edustajia. Tämäntapaista kritiikkiä kosmologiselle argumentille löytyy esimerkiksi Halesin teoksesta This is Philosophy (Hales 2013, 75‒80), Dennettin kirjasta Breaking the Spell (Dennett 2006, 242) sekä Le Poidevinin Arguing for Atheism: An Introduction to the Philosophy of Religion –teoksesta (Le Poidevin 2006, 4).

Hume-Russell –traditio siis olettaa voitonriemuisesti, että se voi kumota Platonin, Aristoteleen, Akvinolaisen, Duns Scotuksen, Leibnizin, Swinburnen, Craigin, Prussin ja lukuisten muiden ajattelijoiden edustaman argumentaation näin helposti ja yksinkertaisesti. Jos kaikella on syy, mikä on Jumalan syy? Russellin sanoin, ”argumentti ei oikeasti ole tämän parempi”. Mutta kuten Clarke huomauttaa, Hume-Russell –tradition vastalauseen helppouden tulisi jo sinällään herättää sen esittäjissä epäilyjä. (Onko niin moni suuri ajattelija oikeasti puolustanut näin kehnoa argumenttia?)

Vielä suurempia epäilyjä meissä taas tulisi herättää se mielenkiintoinen tosiasia, että kukaan tämän tradition edustajista ei koskaan lainaa tai siteeraa yhtään teististä kosmologisen argumentin puolustajaa, joka käyttäisi argumentissaan periaatetta ”kaikella on syy”. (Clarke 1970, 188‒189.) Mistä tämä saattaisi johtua? Voin paljastaa vastauksen: kukaan vakavasti otettava teististen kosmologisen argumentin puolustaja ei ole koskaan käyttänyt argumentissaan periaatetta ”kaikella on syy”. Koko Hume-Russell –tradition kritiikki on siis kohdistettu vastapuoleen, jota ei ole olemassa.

Mitä kosmologiset argumentit sitten sanovat? Aristoteleen ja Akvinolaisen edustaman argumentin mukaan kaikella mikä muuttuu tai liikkuu, eli siirtyy potentiaalisuudesta aktuaalisuuteen, on syy. Ensimmäinen syy on kuitenkin silkkaa aktuaalisuutta, joka ei periaatteessakaan voi siirtyä potentiaalisuudesta aktuaalisuuteen, ja näin sillä ei voi periaatteessakaan olla syytä. Akvinolaisen De ente et essentia –teoksessa esitetyn kosmologisen argumentin version mukaan taas kaikella, minkä olemassaolo (esse) ja olemus (essentia) eivät ole identtisiä, on syy. Ensimmäinen syy on kuitenkin pelkkää olemassaoloa, jonka esse ja essentia ovat identtisiä. Siksi sillä ei voi olla sýytä.

Leibnizlaisen kosmologisen argumentin mukaan jokaisella asialla, jonka ei olisi ollut pakko olla olemassa, on syy tai selitys olemassaololleen itsensä ulkopuolelta. Perimmäinen selitys ei kuitenkaan ole tällä tavalla ”kontingentti” olio, vaan välttämätön (ens necessarium), jonka vuoksi sillä ei voi olla syytä olemassaololleen itsensä ulkopuolelta. Kalam kosmologisen argumentin mukaan taas kaikella, minkä olemassaololla on alku, on syy. Ensimmäisen syyn olemassaololla ei kuitenkaan ole alkua, minkä vuoksi kausaliteetin periaate ei päde siihen.

Mikään kosmologisen argumentin versio ei siis missään vaiheessa väitä, että kaikella on syy. (Eikä Hume-Russell –tradition kritiikki onnistu ilman tätä väitettä.) Kaikki kosmologisen argumentin versiot tätä vastoin spesifioivat maailmasta jonkin tietyn piirteen (kuten muutoksen, olemuksen ja olemassaolon komposition, kontingenssin tai olemassaolon alun), minkä vuoksi se tarvitsee syyn tai selityksen.

Kaikkeuden perimmäisessä syyssä ei kuitenkaan ole tätä piirrettä. Jos sillä olisi, niin se ei voisi olla kaikkeuden perimmäinen syy. Tämä on koko argumentin pääajatus. Maailmassa on jokin puute tai vajavaisuus, jonka kautta sillä on syy; ensimmäinen syy oletetaan perimmäiseksi selitykseksi nimenomaan sen vuoksi, että sillä ei ole tätä puutetta. Siksi kausaliteetin periaate ei päde, eikä voi päteä, ensimmäiseen syyhyn. Kaikki on perusteltu ilmatiiviisti, eikä mielivaltaisia poikkeuksia tehdä.

Richard F. Clarke valitti jo vuonna 1889 teoksessaan Logic sitä, että eräät hänen aikalaisensa vääristelevät teistien näkemyksiä väittämällä, että heidän mukaan kaikella, mitä on olemassa, on syy (Clarke 1889, 78‒79). Russell, Hospers, Warburton, Dennett tai muut tämän antiteistisen tradition edustajista eivät ole milloinkaan ymmärtäneet tätä melko yksinkertaista seikkaa. Sen sijaan he ovat jatkaneet itse keksimänsä fiktiivisen argumentin kritisoimista.

Johtopäätöksenä, W. Norris Clarken sanoin:

Voimme saapua siis siihen johtopäätökseen, että antiteistisen argumentaation Hume-Russell –traditio, ainakin tässä tapauksessa, sai jollakin tavalla huonon alun täysin ymmärtämällä ja esittämällä väärin juuri sen argumentin, mitä se yritti kumota, ja se on jatkanut itsensä toistamista siitä asti, puhuen ainoastaan itsensä kanssa, eikä ole koskaan viitsinyt tutkia, onko väittelyn oletettu toinen osapuoli vieläkin paikalla, tai oliko sitä koskaan ollutkaan. (Clarke 1970, 192‒193)

Kaksi muuta myyttiä

a. Kosmologiset argumentit olettavat perusteettomasti, että universumilla oli alku

Warburtonin mukaan kosmologinen argumentti “olettaa että vaikutukset ja syyt eivät voi jatkua ikuisuuksin taaksepäin” (Warburton 2013, 16). Tämän jälkeen Warburton kritisoi oletusta universumin ajallisesta alusta ja loputtoman ajassa taaksepäin jatkuvan ketjun tai ”regression” mahdottomuudesta perusteettomaksi (emt. 17). Samankaltainen kritiikki on yleistä (esim. Hick 1963, 20; Cameron 2008, 7), siitä huolimatta, että tämäkin vastalause on usein kohdistettu olematonta vastapuolta kohti. Sillä valtaosa kosmologisen argumentin versioista, kuten tomistiset ja leibnizlaiset argumentit, eivät sisällä oletusta tai premissiä siitä, että universumilla oli alku.

Leibnizlainen argumentti ei sisällä minkäänlaista kausaalista regressiota; sen mukaan kontingentilla kosmoksella on selitys olemassaololleen, vaikka se olisi ollut olemassa ikuisesti (Leibniz 2011 [1697]).

Tomistiset argumentit kyllä kieltävät äärettömän regression (eli loputtomiin jatkuvan kausaalisen ketjun) mahdollisuuden, mutta eivät ajassa taaksepäin menevän ”aksidentaalisesti järjestäytyneen” regression tapauksessa, vaan tässä ja nyt tapahtuvan, vertikaalisen tai hierarkkisen, ”essentiaalisesti järjestäytyneen” sarjan kohdalla. (Näiden kahden erilaisen ketjun, joista voi lukea lisää tästä artikkelista, erottamatta jättäminen on eräs yleisimmistä virheistä tomististen kosmologisten argumenttien kriitikoiden teksteissä. ) Tämän jälkimmäisen regression äärellisyyden puolesta annetaan kattavia perusteita (ks. esim. Cohoe 2013 ja Kerr 2015, luku 5); mitään ei oleteta perusteettomasti (toisin kuin esimerkiksi Michael Martin [1992, 99] väittää keskustellessaan tomistisista argumenteista).

Sekä leibnizlaisen että tomistisen argumentin mukaan kaikkeudella on siis ”ensimmäinen” syy siinä mielessä, että kyseinen syy on perimmäinen, mikä selittää miksi ylipäänsä yhtään mitään on olemassa jokahetkisesti, tässä ja nyt, täysin riippumatta kysymyksestä universumin alusta. Mooses Maimonideen, erään kosmologisen argumentin klassisen puolustajan, sanat pätevät siis kumpaankin argumenttiin: ”Vaikka myöntäisimme universumin ikuisuuden, voyimme silti todistaa Jumalan olemassaolon millä tahansa näistä metodeista” (The Guide for the Perplexed, II.1). Akvinolainen jopa kirjoittaa, että argumentteja Jumalan olemassaolosta ei saisi perustaa universumin alun kaltaisten todistamattomien väitteiden varaan, ”ettei epäuskovilla olisi aihetta nauruun” (Summa theologiae 1.46.2).

Ainoa kosmologisen argumentin versio, mikä vaatii kosmoksen alun, on kalam –argumentti. Mutta tämän argumentin puolustajat eivät missään vaiheessa perusteettomasti oleta alkua, vaan kyseessä on premissi argumentissa, jonka puolesta argumentoidaan kattavasti sekä filosofisin että tieteellisin perustein (ks. esim. Craig ja Sinclair 2009). Pelkkä kysymys, ”miksi vaikutukset ja syyt eivät voisi sitten ulottua taaksepäin menneisyyteen äärettömyyksiin” (Warburton 2013, 17), ilman näiden argumenttien käsittelemistä, ei ole kunnollinen vastalause.

b. Kosmologisen argumentin puolustajat eivät ole antaneet mitään perusteita sille, että ensimmäinen syy on Jumala

Väittämä, jonka mukaan onnistuessaankin kosmologinen argumentti olisi ainoastaan argumentti ensimmäisen syyn, ei Jumalan, puolesta, on lähes yhtä yleinen kuin kaksi edellistä myyttiä (esim. Martin 1992, 97; Skirbekk ja Gilje 2001, 134; Warburton 2013, 17). Esimerkiksi Dawkins kertoo lukijoilleen, että kosmologisen argumentin puolustajat eivät ole antaneet ”yhtään mitään perusteita” sille, että ensimmäinen syy olisi kaikkivoipa, kaikkitietävä, täydellisen hyvä, jne. (Dawkins 2006, 77).

Tämä väite on kuitenkin tosiasioiden vastainen. Esimerkiksi Akvinolainen perustelee Summa theologiaen ensimmäisen osan kysymyksissä 3‒26 sekä Summa contra gentilesin ensimmäisen kirjan osissa 15‒102 satojen sivujen verran, miksi ensimmäisen syyn on oltava yksi, aineeton, muuttumaton, kaikkivoipa, kaikkitietävä, täydellinen, hyvä, ja niin edelleen. Kretzmann (1997) ja Feser (2017) puolustavat näitä argumentteja.

Leibnizlaisen argumentin tapauksessa esimerkiksi Samuel Clarke perustelee siirtymää kaikkeuden perimmäisestä syystä Jumalaan kattavasti teoksessaan A Demonstration of the Being and Attributes of God; myös Leibniz tekee samaa useissa lyhyemmissä kirjoituksissaan. Tämän päivän filosofiassa samantyylistä argumentaatiota ovat käyttäneet esimerkiksi Pruss (2009, 90‒98) ja O ́Connor (2008, 86‒110).

Kalam –argumentin kohdalla William Lane Craig antaa myös lukuisia argumentteja ensimmäisen syyn jumalallisuuden puolesta (esim. Craig ja Sinclair 2009, 191‒194).

Näin tietynlaisessa teistisiä argumentteja kritisoivassa kirjallisuudessa usein esiintyvä väite, jonka mukaan kosmologisen argumentin puolustajat eivät anna minkäänlaisia perusteita ensimmäisen syyn jumalallisuuden puolesta, on myytti, urbaanilegenda. Akvinolaisen, Clarken, Leibnizin, Prussin, Feserin, O’Connorin, Craigin ja muiden argumenttien kritisoiminen tässä vaiheessa voisi olla hyvä vastalause kosmologisille argumenteille. Mutta pelkkä väittämä, jonka mukaan ”argumentti ei tarjoa lainkaan todisteita” (Warburton 2013, 17) sen puolesta, että ensimmäinen syy on Jumala, ilman näiden nimenomaisten ”todisteiden” ottamista huomioon, on vastalauseena melko kummallinen.

Johtopäätös  

William Rowe kirjoittaa teoksessaan The Cosmological Argument näin: ”Vaikka en ole teisti, niin saavuin johtopäätökseen, jonka mukaan tämä vanha argumentti Jumalan olemassaolon puolesta on paljon parempi, kuin mitä useimmat filosofit modernilla aikakaudella ovat sen ajatelleet olevan” (Rowe 1998, xi). Eräs peruste tälle on se, että ne perusteet, joiden vuoksi useat nykyfilosofit hylkäävät kosmologisen argumentin, ovat toivottoman huonoja. Clarken sanoin, vakavasti otettaviakin vastalauseita kosmologisille argumenteille on aivan tarpeeksi siihen, että tuhlaisimme aikaamme epäoleellisille (Clarke 1970, 181).

Kirjallisuus

Cameron, R. 2008. Turtles All the Way down: Regress, Priority and Fundamentality. The Philosophical Quarterly 58/230, 1‒14.

Clarke, W.N. 1970. A Curious Blindspot in the Anglo-American Tradition of Antitheistic Argument. The Monist 54/2, 181‒200.

Clarke, R. F. 1889. Logic. Benziger Brother.

Cohoe, C. 2013. There Must Be A First: Why Thomas Aquinas Rejects Infinite, Essentially Ordered, Causal Series. British Journal for the History of Philosophy 21/5, 838‒856.

Craig, W.L. 1980. The Cosmological Argument from Plato to Leibniz. Palgrave Macmillan.

Craig, W.L. ja Sinclair, J. 2009. The Kalam Cosmogical Argument. Teoksessa W.L. Craig ja J.P. Moreland (toim.) The Blackwell Companion to Natural Theology. Blackwell.

Dawkins, R. 2006. The God Delusion. Bantam Books.

Dennett, D. 2006. Breaking the Spell: Religion as a Natural Phenomena. Penquin Books.

Feser, E. 2017. Five Proofs of the Existence of God. Ignatius Press.

Hales, S. 2013. This is Philosophy. Blackwell.

Hick, J. 1963: Philosophy of Religion. Prentice-Hall.

Kerr, G. 2015. Aquinas’s Way to God: The Proof in De Ente et Essentia. Oxford University Press.

Koons, R. 1997. A New Look at the Cosmological Argument. American Philosophical Quarterly 34/2, 193‒211.

Kretzmann, N. 1997. The Metaphysics of Theism: Aquinas’s Natural Theology in Summa Contra Gentiles I. Oxford University Press.

Leibniz, G.W. 2011 (1697). Kaikkeuden perimmäisestä alkuperästä. Teoksessa T. Aho ja M. Roinila (toim.) Leibniz: Filosofisia tutkielmia. Gaudeamus, 241‒247.

Le Poidevin, R. 2006. Arguing for Atheism: An Introduction to the Philosophy of Religion. Routledge.

Martin, M. 1992. Atheism: A Philosophical Justification. Temple University Press.

O’Connor, T. 2008. Theism and Ultimate Explanation: The Necessary Shape of Contingency. Blackwell.

Oderberg, D. 2007. The Cosmological Argument. Teoksessa C. Meister ja P. Copan (toim.) Routledge Companion to Philosophy of Religion. Routledge, 341‒350.

Pruss, A. 2009. The Leibnizian Cosmological Argument. Teoksessa W.L. Craig ja J.P. Moreland (toim.) The Blackwell Companion to Natural Theology. Blackwell.

Rowe, W. 1998. The Cosmological Argument. Fordham University Press.

Russell, B. 2004 (1927). Why I’m Not a Christian. Teoksessa B. Russell. Why I’m Not a Christian and Other Essays on Religion and Related Subjects. Routledge Classics.

Skirbekk, G. ja Gilje, N. 2001. A History Of Western Thought: From Ancient Greece to the Twentieth Century. Routledge.

Swinburne, R. 2004. The Existence of God. Uudistettu toinen painos. Oxford University Press.

Warburton, N. 2013. Philosophy: The Basics. Viides painos. Routledge.

Kuva 1: The U.S. National Archives@Flickr.com. PD.

Kuva 2: Toronto History@Flickr.com. CC BY 2.0. Rajattu.