Evoluutioteorian sanotaan tavallisesti kumonneen sen ajatuksen, että esimerkiksi silmän monimutkaisuuden taustalla tarvitsisi olla mitään suunnittelua. Viimeaikaisessa keskustelussa on kuitenkin puolustettu evoluutioteorian ja suunnittelunäkemyksen yhteensopivuutta uusilla argumenteilla.

Evoluution ja luomisnäkemyksen yhteensopivuudesta voidaan esittää monenlaisia argumentteja puolesta ja vastaan. Näkemys evoluution ja luomisnäkemyksen ristiriidasta on yllättävän yleinen, ja toistuu jopa tiedeasenteita selvittävässä Tiedebarometri-tutkimuksessa. Suurin osa teologeista ja kristityistä maallikoista pitää evoluutioteoriaa ja luomisuskoa yhteensopivina. Yleinen tulkinta on esimerkiksi ymmärtää luominen ja evoluutio eri tasoilla toimiviksi selityksiksi. Kristillisessä teologiassa Jumalan ymmärretään luoneen säännönmukaisen maailmankaikkeuden, ja hän voi siis selvästi toimia luonnollisten mekanismien kautta.

Silti juuri evoluutioon liittyy muita luonnollisia mekanismeja enemmän teologisia huolia esimerkiksi raamatuntulkintaan ja luomisen ymmärtämiseen liittyen. Areiopagilla tätä koskevaa laajempaa keskustelua on aiemmin käsitelty esimerkiksi tässä ja tässä. Niilläkin, jotka hyväksyvät evoluutioteorian (todennäköisesti) paikkansapitävänä tieteellisenä teoriana ja katsovat sen olevan yhteensopiva luomisuskon kanssa voi olla siihen liittyviä teologisia kysymyksiä.

Tässä artikkelissa keskitytään seuraavaan kysymykseen: voiko biologinen luonto edelleen toimia merkkinä tai todistusaineistona Luojastaan, jos hyväksymme evoluutioteorian antaman selityksen biologisten eliöiden kehityksestä miljoonien vuosien aikana, tieteen tutkimien evoluution mekanismien kautta? Kysymyksellä on kiinnostavuutta sekä evoluutioteorian hyväksyvien että evoluutioteoriaa kritisoivien kannalta.

Oletetaan siis, että luomisusko ja evoluutioteoria ovat yhteensopivia. Tämä ei silti tarkoita, ettei evoluutio voisi tehdä vaikeammaksi nähdä merkkejä jumalallisesta suunnittelusta juuri biologiassa. Jo Charles Darwin argumentoi, että teoria evoluutiosta asettaa eliöiden kehityksen samantyyppiseksi seuraukseksi luonnonlaeista kuin vaikkapa tuulen suunnan. Luonnonlait antavat eliöiden kehitykselle tietyt taustaedellytykset, jonka sisällä juuri tiettyjen eliömuotojen kehittyminen riippuu historian satunnaisista olosuhteista.

Kun asiaa siis ajattelee järkevästi, ainakaan eliöitä ei Darwinin mukaan voi pitää suunniteltuina samaan tapaan kuin vaikkapa ovenkahvoja, siis juuri tiettyä tarkoitusta varten tehtyinä esineinä. Jos eliöiden kehityksen taustalla on suunnittelua, niin se on luonnonlakien tasolla. Myöhemmässä keskustelussa on ollut tapana kritisoida esimerkiksi evoluution ymmärtämistä tarkoituksellisena tai suuntaa omaavana prosessina teorian perustavanlaatuisina väärinymmärryksinä. Jumala on toki voinut myös ohjata eliöiden kehitystä näkymättömästi, mutta ainakaan hän ei ole jättänyt meille merkkejä tällaisesta suunnittelusta biologisiin eliöihin sinänsä.

Jos uskomme Jumalan olevan prosessin taustalla, tämä usko ei siis tämän näkemyksen mukaan voi perustua ainakaan biologiseen todistusaineistoon, koska se voidaan kaikki selittää viittaamatta Jumalaan.

Myös älykkään suunnittelun eli ID-liikkeen kritiikki teististä evoluutionäkemystä vastaan kohdistuu juuri tähän seikkaan. Esimerkiksi William Dembski ja Phillip Johnson myöntävät teistisen evoluutionäkemyksen mahdolliseksi siinä mielessä, että Jumala on toki voinut ohjata evoluutiota näkymättömästi, vaikka biologisten eliöiden kehitys vaikuttaisi tieteellisesti selittyvän täysin ilman viittauksia Jumalaan. Oppi eliöiden vaiheittaisesta kehittymisestä on sinänsä myös heidän mielestään yhteensopiva luomisen kanssa.

ID-ajattelijoiden mielestä ongelmana on kuitenkin se, että jos Jumala on toiminut näin, hän on jättänyt meidät vaille todisteita vaikutuksestaan. Jumalalle ei jää mitään konkreettista roolia evoluution ohjauksessa, koska luonnolliset mekanismit hoitavat koko homman, ja näin eliöt eivät ole enää merkki luomisesta.

Darwinin ajattelusta voidaan löytää myös ymmärrystä niitä kohtaan, jotka kokevat biologisen luonnon merkkinä suunnittelusta. Darwin totesi kirjeenvaihdossaan Argylen herttuan kanssa, että evoluutioteoriasta huolimatta tietty vaikutelma suunnittelusta saa silti hänet hetkellisesti valtaansa joskus, kun hän tarkastelee eliöiden hienouksia.

Sama vaikutelma on myös suunnittelupäätelmien taustalla. Kognitiivinen tutkimus viittaa siihen, että ihmisillä on yleinen taipumus tulkita eliöiden mutkikkaat ja tarkoituksellisilta vaikuttavat rakenteet seuraukseksi tarkoituksellisesta suunnittelusta. Luontoa tarkastellessa aktivoituu samoja aivoprosesseja, jotka aktivoituvat myös inhimillisen suunnittelun tunnistamisessa. Jotkut tutkijat tulkitsevat tämän evoluution tuottamaksi illuusioksi, toiset puolestaan pitävät sitä täysin oikeana suunnittelun tunnistamisena.

Esittelen seuraavassa joitakin tapoja puolustaa evoluution ja tällaisen suunnittelukokemuksen paikkansapitävyyden yhteensopivuutta. Jos jokin näistä toimii, on mahdollista samaan aikaan hyväksyä valtavirran tiedeyhteisön kannattama evoluutioteoria ja ajatella, että biologinen luonto antaa meille todistusaineistoa Luojasta.

Artikkelissa ehdotettu mahdollinen tapa ymmärtää evoluution ja suunnittelun suhde on hyvin erilainen kuin älykkään suunnittelun liikkeen näkemys, jossa evoluutio ja suunnittelu ovat vaihtoehtoisia selityksiä tietyille eliöiden rakenteille. (Vaikka ID:kin toki antaa evoluutiomekanismeille rajallisen roolin elämän selittämisessä). Mikään näistä tavoista ei myöskään edellytä, että suunnittelun tarvitsisi olla tieteellinen selitys. Jos hylkäämme tiedeuskon, suunnittelunäkemyksen ei tarvitse olla tieteellinen, jotta se voisi olla hyvin perusteltu ja järkevä.

Suunnittelunäkemys kokemukseen perustuvana perususkomuksena

On esimerkiksi yritetty argumentoida, että suunnitteluun uskominen on lähtökohtaisesti oikeutettua jo sillä perusteella, että meille syntyy eliöitä katsoessamme vahva vaikutelma suunnittelusta. Esimerkiksi Alvin Plantinga, Mats Wahlberg ja Del Ratzsch ovat väittäneet, että tällainen vaikutelma syntyy meissä lähes automaattisesti, havaintokokemukseen verrattavalla tavalla. Vaikutelman yleisyys käy ilmi myös siitä, että monet suunnittelupäätelmän kriitikot, kuten David Hume, ovat myös kuvanneet sen vakuuttavuutta. Esimerkiksi Humen teoksessa Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta skeptikko Filon toteaa tämän seuraavasti:

”Monissa näkemyksissä maailmankaikkeudesta ja sen osista, erityisesti jälkimmäisistä, päämääräsyiden kauneus ja osuvuus iskee niin vastustamattomalla voimalla, että kaikki vastalauseet näyttävät pelkiltä saivarteluilta ja näennäisen päteviltä järkeilyiltä (ja uskon, että sitä ne todella ovat), emmekä voi silloin kuvitella, miten koskaan saatoimme panna niille lainkaan painoa.” (Keskusteluja, s 104, tarkemmin aiheesta täällä)

Yleensä kokemukseen perustuvat uskomuksemme ovat oikeutettuja jo kokemuksen perusteella. Jos esimerkiksi minulla on kokemus, että ikkunan ulkopuolella vaikuttaa olevan puu, silloin olen oikeutettu uskomaan, että siellä todella on puu. Plantingan ja kumppaneiden mukaan sama pätee silloinkin, kun koemme lähes automaattisesti, että suunnittelun kategoria soveltuu biologiseen luontoon. Uskomuksemme pitäisi olla oikeutettu jo pelkästään tällä perusteella.

Kokemukseen perustuvia uskomuksia voidaan kuitenkin myös kumota. On selvää, että kaikki meille syntyvät vaikutelmat eivät ole oikeutettuja, ja monien mielestä evoluutioteoria osoittaa juuri biologiseen luontoon kohdistuvat suunnittelupäätelmämme epäoikeutetuiksi. Plantinga, Wahlberg ja Ratzsch ovat toki tietoisia tästä kritiikistä. Heidän mukaansa suunnittelu-uskon puolustamiseen riittää, että evoluutio ei suoraan kumoa näkemystä suunnittelusta. Jos evoluutio on yhteensopiva sen kanssa, että jokin suunnittelija on jollain tavalla ollut mukana biologisessa kehityksessä, niin tämä riittää evoluutioon perustuvan kumoajan torjumiseksi.

Ajatuskokeita suunnittelun ja luonnollisen selitysten yhteensopivuudesta

Eikö siis tosiaan vaikuttaisi suunnittelukokemukseen lainkaan, jos saamme havaituille kuvioille muita, luonnonmekanismeihin perustuvia selityksiä? Voidaan kuvitella tilanteita, joissa luonnolliset selitykset ja usko suunnitteluun todella ovat ristiriidassa.

Ajatuskokeena voimme Del Ratzschin tapaan pohtia vaikkapa ihmisiä, joiden mielestä viljapelloilla havaittavat ympyrät ovat todistusaineistoa avaruusolentojen vierailuista maan päällä. Oletetaan, että jonkin tietyn viljapellon kohdalla meillä olisikin videolla todistusaineistoa siitä, kuinka joukko ihmisiä on käynyt yöllä yhdessä tamppaamassa pellon. Tässä tapauksessa olisi periaatteessa mahdollista väittää, että avaruusolennot ovat edelleen vastuussa viljapellon kuviosta, koska ne ovat voineet hallita pellolla käyneiden ihmisten liikkeitä telepaattisesti. Olisi kuitenkin uskottavampaa luopua toistaiseksi avaruusolennoista puhumisesta.

Toisaalta voidaan kuvitella myös tilanteita, joissa ne ovat yhteensopivia. Ajatellaan vaikkapa täysin automatisoitua leivänpaahdintehdasta, joka pystyy tuottamaan leivänpaahtimia ilman älykkäiden olentojen väliintuloa. Paahtimien rakenne voidaan selittää puhtaasti tehtaan olosuhteiden ja siinä vaikuttavien luonnollisten mekanismien tuloksena. Toisaalta vaikuttaisi kuitenkin edelleen järkevältä sanoa, että tehtaan kokonaisuus ja paahtimien rakenne todistavat suunnittelusta. Suunnittelusta voi siis periaatteessa olla todistusaineistoa, vaikka se ei olisi jonkin järjestyksen taustalla oleva välitön syy.

Onko biologiseen luontoon kohdistuva suunnittelukokemuksemme lähempänä viljapeltojen tapausta vai automaattisen leivänpaahdintehtaan tapausta? Eliöiden järjestys todella vaikuttaa riippuvan monella tapaa tarkasti hienosäädetyistä luonnonlaiesta, kuten leivänpaahdinten järjestys riippuu tehtaan järjestyksestä. Silti evoluutioteoriassa kuvattu eliöiden kehitys ei vaikuta mitenkään tehdasmaiselta prosessilta, vaan siihen vaikuttaa sisältyvän paljon enemmän satunnaisuutta. Asiaa sietää pohtia enemmän.

Suunnittelunäkemyksen ja evoluution yhteensopivuuden puolustajien tulisi jotenkin osoittaa, miten biologinen evoluutio tarkalleen riippuu sen taustaolosuhteista. Lisäksi pitäisi pohtia, kuinka biologiset eliöt voivat välittää tietoa suunnittelijastaan, vaikka niiden välitön selitys perustuisi luonnollisiin mekanismeihin.

Evoluution riippuvuus kosmoksen “laajemmasta teleologiasta”

Monet teistisen evoluutionäkemyksen puolustajat ovatkin argumentoineet tämän suuntaisesti. Esimerkiksi Darwinin aikalainen Charles Kingsley väitti, että oli Jumalalta suurempi taidonnäyte saada maailma luomaan itse eliöt kuin luoda eliöt itse suoraan ihmeenä. Ainakin inhimilliselle suunnittelijalle olisi vaikeampaa luoda automaattisesti toimiva tehdas kuin rakentaa pelkästään tehtaan tuottamat tavarat. Jos Kingsleyn näkemys pitää paikkansa, eikö tällaisen vaikeammin luotavan kosmoksen tuotteiden voisi ajatella heijastelevan edes jotenkin Luojansa viisautta?

Myös nykyisten teististen evolutionistien mukaan evoluution mahdollisuus riippuu kosmoksen “laajemmasta teleologiasta” eli luonnonlakien ja olosuhteiden suuntautumisesta tähän tarkoitukseen. Tälle voidaan löytää jonkin verran tukea myös biologian sisäisestä keskustelusta, jossa jatkuvasti käydään vääntöä sen suhteen, kuinka satunnaista evoluution kulku on ollut.

Nykyisessä evoluutiobiologiassa esimerkiksi paleontologi Simon Conway Morris on puolustanut näkemystä, jonka mukaan eliöiden kehitys seurailee luonnonlaeissa ja alkuolosuhteissa läsnä olevia kehityspolkuja. Tästä kertoo erityisesti monien rakenteiden kehittyminen useita kertoja evoluution aikana toisistaan riippumattomissa kehityslinjoissa. Evoluutioon jää satunnaisuutta, muttei niin paljon kuin perinteisessä näkemyksessä.

Biologi Andreas Wagner puolestaan argumentoi, että evoluution mahdollisuus edellyttää tietynlaisten biologisten muotojen olemassaoloa luonnonlakien luomassa mahdollisuuksien avaruudessa. Evoluution on voitava löytää kehityspolkuja, joissa jokainen askel antaa eliölle jonkinlaista etua, ja joka johtaa suurempaa monipuolistumiseen ajan myötä. Periaatteessahan olisi ollut mahdollista, ettei olisi ollut olemassa mitään monisoluisiin eliöihin johtavaa kehitysreittiä. Tämä on herättänyt kiistaa, ja asiasta enemmän kiinnostuneiden lukijoiden kannattaakin lukea myös biologi Massimo Pigliuccin Wagneria kohtaan esittämää kritiikkiä.

Itse olen tutkinut älykkään suunnittelun liikkeen ympärillä käytyä keskustelua, ja tutkimustulosteni perusteella olen taipuvainen olemaan samaa mieltä Conway Morrisin ja Wagnerin kanssa. Esimerkiksi ID-liikkeen esittämä palautumattoman monimutkaisuuden (irreducible complexity) argumentti väittää, että evoluutio on huono selitys sellaisille rakenteille, joissa rakenteen perusfunktion tuottaminen edellyttää usean tarkasti hienosäädetyn osan saumatonta yhteispeliä. Näin tarkasti hienosäädetyistä osista tai tällaisen järjestelmän esiasteista ei luultavasti olisi apua eliölle. Evoluutioprosessin toimivuuden takaava luonnonvalinta ei voi kuitenkaan auttaa osien tuottamisessa ja liittämisessä yhteen, jos näistä esiasteista ei ole eliölle muuta etua. Siksi on ID-liikkeen argumentin mukaan vaikea, jopa mahdoton uskoa, että pienin askelin toimiva evoluutioprosessi voisi selittää tällaiset järjestelmät.

Palautumattoman monimutkaisuuden argumenttia on kritisoitu esimerkiksi sillä perusteella, että monilla ID-liikkeen esimerkkeinään käyttämien järjestelmien osilla ja esiasteilla voisi olla hieman muutettuna myös muita käyttötarkoituksia, jolloin niistä olisi hyötyä eliölle. Näin evoluutioprosessin voi olla mahdollista tuottaa mutkikkaitakin, kymmenistä osista koostuvia uusia solukoneita. Keskustelu ratkaisujen yksityiskohdista jatkuu, ja ID-liike kokee vastanneensa kritiikkiin. (Tarkemmin esim. luku 6.3. oheisesta väitöskirjasta)

Tarkoitukseni on kiinnittää tässä huomiota laajempaan seikkaan: palautumattoman monimutkaisuuden argumenttiin perustuvan evoluutiokritiikin kumoaminen vaikuttaa edellyttävän juuri sellaista “mahdollisten muotojen” hienosäätöä, josta Conway Morris ja Wagner puhuvat. Evoluutioprosessin toimivuus edellyttää hyvin onnekkaalta vaikuttavien evoluutioreittien olemassaoloa.

Jos evoluutio edellyttää hienosäätöä näin tarkkoihin yksityiskohtiin saakka, se sopii hyvin yhteen teistisen evoluutionäkemyksen kanssa.

Eliöt kosmoksen ihmeellisyyden ilmentyminä

Joka tapauksessa evoluution ja suunnittelun yhteensovittamisessa on toki syytä olla tarkkana. Evoluutiosta voidaan esittää monenlaisia maailmankuvallisia tulkintoja, samoin kristillisestä teologiasta voidaan esittää monia näkemyksiä, ja aiheeseen liittyy mutkikkaitakin teologisia kysymyksiä. Evoluutiobiologian sisälläkin käydään jatkuvasti monipuolista keskustelua eri evoluutiomekanismeista, kuten tässäkin artikkelissa on käynyt ilmi. Tässä olen keskittynyt vain kysymykseen tieteellisen evoluutioteorian ja tieteen ulkopuolisen suunnittelunäkemyksen suhteesta. Monia kysymyksiä jää toki edelleen auki.

Hienosäätöargumentista keskustellessa on sanottu, että vaikkapa ruusun kauneutta osaa arvostaa paremmin, kun ymmärtää, miten monista seikoista sen olemassaolon mahdollisuus riippuu. Ehdotan, että tämän voisi myös kääntää. Kun katsomme biologisen maailman ihmeellisyyttä, voimme päätellä, että myös kosmoksen on oltava hyvin ihmeellinen paikka, koska biologian olemassaolo kerran on mahdollista.

Näin tarkasteltuna myös ajatus evoluution ja suunnittelukokemuksen yhteensopivuudesta vaikuttaa puolustettavalta. Eliöt ilmentävät meille kosmoksen järjestyneisyyttä, mikä saa aikaan suunnittelukokemuksen. Luonnonlakien hienosäädön merkityksellisyys huipentuu juuri biologisen eliömaailman mahdollisuuteen. Sen vuoksi olisi (hienosäätöargumentin hyväksyvästä tai teologisesta näkökulmasta) jotenkin outoa, jos eliömaailmaa tarkastelemalla saatu kokemus suunnittelusta ei voisi olla pätevä.

Periaatteessa tarkempi tutkimus voisi kumota tällaisen suunnittelunäkemyksen. Kuten esimerkiksi kosmoksen hienosäätöä koskevasta keskustelusta voidaan päätellä, myöhempi tutkimus ei suinkaan välttämättä kumoa suunnittelunäkemystä, vaan voi jopa vahvistaa sitä. Biologisen luonnon kokeminen merkkinä suunnittelusta voinee näin olla järkevää myös niille jotka hyväksyvät evoluution pätevänä tieteellisenä teoriana.

Toisaalta tämä tapa yhdistää suunnittelu ja evoluutio ei kuitenkaan varmasti kelpaa kaikille. Näkemyksemme evoluution ja suunnittelun suhteesta riippuu vääjäämättä myös laajemmasta maailmankuvastamme ja siitä, mitä muuten ajattelemme luonnontieteen, teologian ja filosofian suhteesta. Tämä tapa yhdistää suunnittelu ja evoluutio myöntää, ettei suunnittelusta tarvitse puhua biologian alan sisällä, mutta väittää suunnittelunäkemystä silti järkeväksi laajemmasta näkökulmasta. Näin se tulee samalla sanoneeksi, ettei biologia vielä kerro tai selitä kaikkea elämään liittyvää, vaan jättää paljonkin kysymyksiä myös muiden alojen pohdittavaksi. Tämä voi olla monille liikaa.

Kirjallisuus:

Kojonen, Rope. 2016 “Salvaging Biological Design Arguments in Light of Darwinian Evolution?” Theology & Science. (Julkaisua edeltävä versio vapaasti saatavilla)

Kuva: Thomas Hawk@Flickr.com. CC BY-NC 2.0. Kierretty ja rajattu.

Pidätkö lukemastasi? Jos, niin harkitse Areiopagin julkaisemisen tukemista.